2. toukokuuta 2011

Paavo ja lääkärissäkäynti

Minnekäs niitä ilmoituksia eläinten huonosta kohtelusta saikaan tehdä? Valvira? Evira? Joku I.R.A se oli. No semmoseen sitten ilmoitus yhdestä eläinlääkäristä ja mielestäni näistä kahdesta myös valitukset tai ainakin syytteet avunannosta.

Pahaa aavistamatta lepuuttelin tässä tyynyn päällä.

Arvelin jotain olevan tapahtumassa, kun nämä kaksi kuiskuttelivat, katsoivat kelloa ja minua vuoronperään ja kävivät vähän kovaäänistä sanailua. Kakkonen hiukan ahdistuneena (se muuten on jotenkin kyllä sellainen perusilme tuolla kakkosella. Otsalla, kulmakarvojen välissä, on jatkuva ryppy, kun joku asia painaa. Tai jos ei juur nyt paina, niin ainakin voisi painaa tai viimeistään huomenna painaa), ja ykkönen yritti esittää huolettoman välinpitämätöntä, vaikka tarkkana poikana huomasin kyllä, ettei se rentous tällä kertaa ollut ihan aitoa. Mutta jos olisin tiennyt, mitä nämä puuhaavat, niin olisin kaivanut kynsilläni huolirypyt irti ja iskenyt kulmahampaani rouva huolettomuuden ahteriin! Ne nimittäin veivät minulta ruuat! Niin, ruuat! Jou duud!! Olin normirutiineihin tottuneena matkalla raksukupille tasan oikeaan raksuaikaan (joka on kellonajasta riippumatta aina), mutta eipä tipahdellut raksuja. Katseltiin vain rannekelloa ja puhuttiin jotain kahdestatoista tunnista! Sitten ne pokkana antoivat muille ruokaa, jättivät meikäpojan lipomaan tassujaan ja painuivat petiin. Kysyn vaan, että kuinka julma on ihminen, kun voi mennä nukkumaan, vaikka kissanpoika on nälissään vieressä, mitä?!

Raksuaika. Meikäläisellä on vähän reilumman kokoinen kippo.

Ja tämä oli vasta kaiken kidutuksen alkusoittoa! Aamuyöstä viiden korvilla, kun nälkiintyneenä viimeisillä voimillani yritin anella yhtä, pientä, pyöreää raksua, nämä siat lukitsivat minut kanssaan makkariin. Ei siis raksuja, eikä edes vessaa! Jos ei nälkä olisi sumentanut ajatustoimintaani, niin olisin varmaan kostoksi käynyt lirauttamassa herrasväen sängylle, mutta en tajunnut. Sitä paitsi nukahdin siihen pää tyynylle, peiton alle, mutta noin periaatteessa olisi kyllä pitänyt.

Aamusta sitten meikäpoika viskattiin poksiin ja kannettiin auton takapenkille. Se se vasta on pelottava paikka. Ensimmäinen kaksi metriä auton kyydissä menee suht kivuttomasti, eihän tässä mitään vauvoja olla, mutta kymmenen metriä alkaa jo olla liikaa. Siinä kohtaa on syytä varmuuden vuoksi kajauttaa pari naukunaa ilmoille, että kuski varmasti pysyy hereillä. Olen kyllä lukenut, mitä jälkeä tulee, jos kuski nukahtaa rattiin. Sadan metrin jälkeen hälytysmerkkejä onkin syytä antaa jatkuvalla syötöllä ja mielellään koko 35:n kilometrin matkan ajan. Virkeältä kyllä näytti tuo ykkönen, kun perille päästiin, suorastaan hyperaktiiviselta, vaikka sormet etuniveltä myöden korvissa olivatkin.

Eläinlääkäriin siis jouduttiin, mutta kaiketi enemmän sen vuoksi, kun olen näin komea äijä. Nimittäin sieltä saapui naispuolinen lekuri, joka ei meinannut saada näppejään millään meikäläisestä irti. No ymmärtäähän sen, ei joka poika ole itseään tällaiseksi saanut treenattua. Siinä tarvitaan raksuja, raksuja ja raksuja.

 Minkäs sille voi, että on komea.

Rouva siveli ja käpälöitsi ja piteli niin tiukasti kiinni, että meinasi jo ruveta ahistamaan ja sitten puhui jotain ultrasta ja rauhoittamisesta. Kyllä naiset on ovelia, ensin silitellään ja leperrellään ja sitten isketään piikki ahteriin. Ei vaan tiennyt, kenen kanssa on tekemisissä, hah! Kun lekuri tuli kymmenen minuutin päästä takaisin valmiina operaatioon, meikäpoika käveli rauhassa rouvaa vastaan. Yksi rauhoituspiikki mihinkään tehoa, ne on lapsia varten ja ehkä Kehveliä. Tosin aika liukkaasti se toinenkin piikki siihen kankkuun upposi sen jälkeen, kun lekuri totesi ihmetellen, että ”mitäs täällä vielä pystyssä patsastellaan, sehän sitkee otus on”. On on, mutta ei sekään sentään toista piikkiä kestä. 

Hämärä muistikuva on karvatrimmeristä, ultraäänikojeesta ja parista neulanpistosta. Kun taju alkoi hiljalleen palata, sain lämpimän fleecen ympärilleni ja kyydin kotiin. Luotin tällä kertaa siihen, että ykkönen pysyy matkan ajan hereillä ja jätin ulvonnat sikseen. Sitä ehtisi sitten myöhemminkin. Kotosalla oli vähän sellainen fiilis kuin olisi juhlinut vapun, juhannuksen, uuden vuoden ja synttärit samaan aikaan. Jalka ei pitänyt, ruoka ei maittanut ja laatta lensi. Mutta se oli vielä aika pientä verrattuna siihen, kun huomasin, että ultraa varten meikäpojan mahakarvoja oli ajeltu! Kaksi pientä karvatonta länttiä munuaisten kohdalla ja yksi isompi karvaton läntti virtsarakon kohdalla. Arvatkaas, minkä kuvion se tekee??! On se noloa, iso raavas kissa, jolla on Mikki Hiiri mahassa!!

 Pakko painaa Mikki Hiiri tyynyä vasten, ettei kaverit nää...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti