23. kesäkuuta 2011

1 + (1+1) x 4 {abc} = kipollinen raksuja

Luulivat, että nukun, mutta minäpä se pyörittelin päässäni derivaattoja ja polynomifunktioita ja laventelin ja supistelin. Laskin, kuinka monen sekunnin kuluttua siitä, kun astioita aletaan kolistella terassin pöydällä, ovi aukeaa ja voin suorittaa täsmäloikkani puusta ulko-ovelle. Olin suunnitellut tarkasti, miten sujautan hyvin treenatun ylävartaloni avautuvan takapihanoven väliin ja sitten käytän kivikovan keskivartaloni vääntömomenttia, kunnes astioita kannatteleva ihminen suistuu epätasapainoon eikä pysty estämään pakoani. Olin vielä varmuuden vuoksi suunnitellut, että mikäli epätasapainoon suistaminen ei onnistukaan, nostelen ketterästi takakinttuni minua pyydystävien käsien välistä ja kipitän pihalle. Tätä taitoa harjoittelen runsaasti joka kerta, kun minua yritetään pyydystää kuljetuskoppaan, joten olen siinä jo erittäin taitava. Ei uskoisi näin isoa miestä niin ketteräksi, mutta niin vain olen.

Kun hetki koitti, toimin juuri niin kuin olin suunnitellut. Vähän aikaa sätkivät ja potkivat ilmaa, mutta siinä vaiheessa minä olin jo pihalla. En minä mihinkään kauas yrittänyt, koska olihan se vähän iso maailma siellä oven takana. Antoivat minun ihan rauhassa suorittaa terassitarkastuksen.



Mutta sitten minä bongasin yläpihalla västäräkin ja siinä samassa löysin sisäisen linnustajani. Hiukan saattoi katu-uskottavuutta puuttua, mutta yritin kuunnella intuitiotani ja kissanvaistojani ja asetuin vaanimisasentoon pehmeä ja hiukan pyöreähkö takamus sopivasti pystyssä. Siitä pääsisi vikkelästi ja ketterästi paistin kimppuun.

Siinä vaiheessa huomasin sivusilmällä, että kakkonen katosi sisätiloihin. Sieltä se tuli takaisin kourassaan Tassun valjaat. Tarkkaavaisuuteni herpaantui ja jouduin niskapeffaotteella takaisin terassille. No menihan se valjaiden kaularenksu kaulan ympärille, ei kai kenenkään kaulanympäryksissä nyt kovin suuria eroja voi olla. Mutta mitä oikein kuvittelivat. Että nyt tuon laiheliinin vyötärörenksu olisi alkuunkaan ylettynyt minun pyykkilautavatsani ympäri, varsinkin kun oikein pingotin. Kyllä olin sitä mieltä, että vapaana oli mukavampaa, vaikka vähän siinä käppäilinkin narun päässä toisesta renksusta roikkuen.

Ilmeisesti päättelivät, etten minä tällainen laiskanpulskea maatiaiskolli kauas karkaa, ja irrottivat minut narusta. Mutta samalla hetkellä huomasin naapurin pihassa Datsunin!



Lähdin tutkimaan tuon hienon antiikkipelin yksityiskohtia ja ajattelin, että aloitan pakoputkesta. Mutta sitten jouduin sellaiseen temptationiin, joita olin kyllä Suurimmassa pudottajassa nähnyt, mutten arvannut, että sellainen omalle kohdalle osuisi. Kuulin nimittäin raksujen rapinaa raksukupissa! Vilkaisin taakseni varmistuakseni, että voiko täällä ulkona kuulua raksujen ääni. Siellä se oma kipponi talon nurkalla pullotti ääriään myöten! Katsoin vieressäni olevaa Datsunia, raksukuppia, Datsunia ja päätin, että tulen sitten tutkimaan lisää toisen kerran.

8. kesäkuuta 2011

Kesäkissat

Tätäkö se kesäkissuus sitten tarkoittaa? Meidät on hylätty. Aamulla annetaan ruoka kuonon alle ja sitten painutaan pihalle, siellä ne huseeraavat multakasojen, kottikärryjen, lapioiden ja kasteluletkujen kanssa ja kantelevat pieniä puita paikasta toiseen. Takapiha näyttää kyllä nyt ihan erilaiselta, ei ole enää harmaa pöllyävä kivikasa vaan nyt on ruskea tasanko, josta pistää esiin niitä pieniä puita ja pusikoita. En ole kyllä yhtään varma, läpäisisivätkö puutarhakoulun pääsykoetta...

Ovet käyvät yhtenään ja tulevat sisään milloin mistäkin. Ei yhtään voi pieni kissa tietää, mistä ovesta sisään paukataan. Ei edes ehdi asettua kytikselle, jos vaikka karkaisi. No on siinä se hyvä puoli, että voi rauhassa harrastaa akrobatiaa ja keskittyä harjoituksiin, kun ollaan vaan omassa kissaseurassa, ja sitä paitsi nuo muut vaan nukkuvat -- mitä nyt tuo yksi välillä istuu eteisen ovella ja ulvoo. Olen viime aikoina keskittynyt puomilla kävelyyn tai voisi tätä vaikka trapetsiharjoituksenakin kai pitää.




Olen myös tarkistanut, missä pitsataksin numeroa säilytetään, jos eivät vaikka tule enää kotiin koskaan. Tiedän, että Paavolle tilataan peuraa, mutta me muut ollaan enemmän kaikkiruokaisia. Sitten olen myös tarkistanut, miten saan vesikupin kumoon, kun täytyy vesi vaihtaa. Se on vielä harkinnan alla, miten sen sitten täytän, mutta eiköhän sekin jotenkin onnistu. Tässä on menossa kuppiharjoitus. Tönään vähän irti seinästä, sitten tassu kupin reunan alle ja nenällä vauhtia. Loiskuu kyllä mukavasti reunojen yli.




Kippoa voi myös pyörittää näin. Sitä vaan ihmettelen, mitä varten meidän vesikippona on tällainen suuri ja painava uunivuoka?! Ai niin, olen myös opettanut Paavolle, miten banaania pidetään päässä. Käskin sen istua tikapuiden päälle ja olla liikkumatta.