23. lokakuuta 2011

Ps.

On se nyt kumma, kun lauantai-iltaa vietetään pillittämällä kulmasohvan nurkassa. Toinen surffailee jääkiekkovarusteita (ihan kuin niitä ei olisi tässä huushollissa jo ihan tarpeeksi?!) ja on ihan kohtalaisen normaali läppärinsä takana, mutta tuo toinen, se tihrustaa itkeä pillittäen jotain nyyhkytarinoita jostain ihmeen sateenkaarisilloista. Ihan kaheli on, vesi valuu silmistä poskia pitkin ja seuraavana hetkenä ne sitten hekottavat, kuulemma tragikoomista touhua vai oliko se koomistraagista. Joka tapauksessa minä nyt en ole menossa millekään sillalle, vaikka sitä tuo heikkohermoisempi tapaus ilmeisesti pelkää. Tassu onneksi keksi tavan, jolla estää liiat lukemiset, joten palautui vihdoin se rauha tähänkin taloon.

Jotain rajaa?!

Täytyy myöntää, että vaikka kesä vierähti pyrähdellessä lääkeruiskuja karkuun, niin kyllä oli kesällä vatsassa mukavampi olo. Kun asiaa näin jälkikäteen miettii. Kehuivat, kuinka silmäni olivat isot kuin lautaset ja kirkkaat kuin mitkä. En laatoitellut mattoja pesukuntoon, enkä edes vaatinut ylimääräistä vesikippoa hellan päälle. Mutta kahteen kuukauteen se ruiskutus kuulemma piti rajoittaa. Ja nyt taas silmäni lurpsivat ja olen nuutunut ja vetämätön, väittävät. Saattaisin kyllä olla taipuvainen ajattelemaan, että syksyllä satun nyt vaan tykkäämään pehmeästä sohvasta ja loikoilusta lämpimän peiton päällä.
Jes, oma peitto!

Minun silmissäkö jotain vikaa?! Viat löytyy ihan tuosta vierestä?!
Oletan siitä huolimatta, ettei tästä lopulta voi seurata muuta kuin uusi lääkärireissu. Tuo kakkonen on pahaenteisesti viettänyt pari päivää jossain Kissamaailmassa. Sieltä jotain vertaistukea kuulemma saa ja vinkkejä. Jaa mihin, kysyn. Kakkaekspertiksikin on ruvennut. Tutkii, onko löysää vai kiinteää, vaaleaa vai tummaa, kuinka usein siellä laatikolla käyn, ja kiittelee ja kehuskelee, kun mielestänsä normaalin pötkön sinne prutkautan. Eikä riitä, että meikäläisen terveydentilaa tarkkaillaan yötä päivää, kohta on taas madotuskin vuorossa ja sitten kuskataan rokotukseen. Stressihän tällaisesta ruljanssista väistämättä seuraa. Ja jos pakko on rokotukseen mennä, niin menen kyllä Kehvelin kanssa samaan boksiin! 
Aivokasvaintakin tuo yksi epäili, vaikka ei kai minulla nyt päässä sentään vikaa ole. Jos jotain pientä vaivaa on, niin myönnän, joskus vähän närästää. Kun talvella ostivat sen silakkalelun, joka pyöri vain valona pitkin lattioita ja seiniä, niin siitähän minä innostuin. Ja koska eivät sillä lelulla enää kanssani leiki, päätin alkaa jahdata varjoja ihan itsekseni. Sen verran kekseliäs ja omatoiminen olen.
Kun haarukasta välähtää valo kattoon, minä poika hyppään keittiön kaapin päälle. Nojatuolin selkänoja ja takanpäällinen ovat myös hyviä vahtipaikkoja. Iltaa tuskin maltan odottaa. Saatan ensin asettua jalkopäähän ja leikkiä nukkuvaa, mutta koko ajan olen tarkkana kuin porkkana. Kun kännykkä, tietokone, kamera tai jokin muu tekninen vempain, joita täällä tuntuu olevan joka paikassa, heijastaa välähdyksen seinään, siinä samassa minä istun ykkösen pään päällä, koska siitä ylettyy parhaiten. Kuulemma vähän häiritsen. Mutta ihan omapa on syynsä, kun sen silakan hankkivat.
Valoilmiöitä!

Tarkkaa touhua!

Alas en tule!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti