Hyvää vuotta 2012! T. Uuden vuoden unikoulun onnettomat uhrit ry.

Pidimme loppuvuonna hetken huilia noista kynähommista, alkoivat käydä vähän rasittaviksi. Mutta valopää minä kyllä silti olen, nuo sanovat niin. Luulisin, että tarkoittaa ällistyttävän älykästä ja poikkeuksellisen suurilla aivoilla varustettua kissayksilöä, mutta vähän he kyllä asiasta naureskellen puhuvat, joten en ole varma. Vähän olemme tarvinneet aikaa myös toipumiseen, koska olihan se järkyttävä se Jackin tarina ja surullinen myös naapurin Elmeri. Vaikka nyt meidän terassille on tullut Elmerin kaveri. Se on semmoinen minuakin pulskempi harmaa herrasmies. Kaveri näyttää siltä, että viihtyy ruoka-aikoina kotona, joten olen toistaiseksi antanut itseni olla siinä uskossa, että koti on jossain. Ajattelin, että joskus livahdan peräänsä tutkimaan asiaa ja samalla otan selvää, millaisilla kermoilla ja silavoilla saa noin komeat muodot.

Ikkunan takana joulutonttu

Onhan tässä ollut kaikenlaista. Vuoden vaihtumisen kunniaksi meidät esimerkiksi laitettiin unikouluun. Aluksi en kyllä siihen kouluun halunnut, mutta muutaman ensimmäisen viikon jälkeen on pakko myöntää, että ei se koulunkäynti hassumpaa ole ollut. Se tarkoittaa sitä, että minäkin saan iltapalaksi märkäruokaa. Popsinhan minä raksutkin ruokahalulla, mutta onhan se nyt sentään vaihtelua, kun eteen annetaankin lisäaineetonta, viljatonta ja kissaeläinten elimistölle hyvin terveellistä hyytelökanaa. Koska allergiasoluarvoni viimeisimmällä lääkärikäynnillä oli laskenut ensimmäisen käynnin seitsemästätoista jo yhteentoista, niin kuinkas ollakaan, ei se raksudieetti ollutkaan elinkautinen. Nyt on lautaselle palautunut possunsydän, sei ja viljattomat kanaruoat. Kyllä meikäpoika kiittää. Mutta puhehan ei ollutkaan syömisestä vaan nukkumisesta, siis siitä toisesta lempipuuhastani.

Me osataan äidin kanssa nukkua. Äiti on siinä ehkä minuakin parempi.

Iltapalan jälkeen meille jokaiselle sanotaan hyvää yötä oikein pohjanmaan kautta, kyllä se kestääkin: ”hyvää yötä paavo hyvää yötä sallo hyvää yötä kehveli hyvää yötä tassu” ja saattaapa tulla pari ylimääräistä toivotusta vielä päälle. Mutta hyvästä yöstä tiedän, että silloin kannattaa varata nukkumapaikka sängystä. Yleensä olenkin ensimmäisenä paikalla. Tassu saapuu vähän myöhemmin viereen, kunhan on ensin laskenut takapihan linnut kirjastohuoneen nojatuolin reunalta. Kehvelihän parkkeeraa ykkösen mahan päälle joka ainoa yö, joten kilpailutilannetta siihen nähden ei synny. Muori viihtyy parhaiten takan edessä, joten hän harvemmin seuraamme edes liittyy. En kyllä ihmettele, koska olosuhteet makuuhuoneessa ovat arktiset. Ruipelo-Kehvelin lisälämpö löytyy kai sitten ykkösestä, Tassun pitää elossa norjalainen turkki ja minut, no, onhan minulla kohtalaisen kelvolliset eristeet omasta takaa.

Tässä  joululahjakorissakin voi nukkua oikein hyvin

 Minähän nukkuisin siinä vaikka aamuun asti, mutta Tassu se tapansa mukaan alkaa viuhahdella kahden, kolmen tai viimeistään neljän aikaan. Yrittivät aluksi paeta peittojensa alle, suojata päänsä ylilennoilta, mutta totesivat kai järkevämmäksi hieman joustaa tuosta ”huomiottajättämistaktiikastaan”. Meidät siis olkkarin puolelle ja ovi kiinni, MUTTA, huomatkaa, hirvittävä tosiasia, EI ruokaa! Muutamana ensimmäisenä yönä me teimme Tassun kanssa vuorolistan ja mekkaloimme oven takana välillä yhdessä ja välillä vuorotellen kaikkia mahdollisia aseita käyttäen, mutta järkytykseksemme oli todettava, että ei sitä ruokaa tippunut. Seitsemältä sieltä vihdoin kömmittiin esiin kuolleen näköisinä antamaan meille aamupalaa (luulisi nyt olleen tilaa sängyssä nukkua?!). Viikon päivät me sinnikkäästi häiriköimme, mutta kun ei auttanut, niin ei sitten. Nyt ollaan menossa kohti sellaista rutiinia, että saadaan illalla yhdeltätoista ruokaa, sitten ruokaa jätetään vähän yöksi esille ja lisäksi sellaiseen pitkään putkiloon vähän raksuja, joita sieltä ropisee, kun putkiloa tönii nenänpäällä pitkin keittiön lattiaa. Se on kuulemma jokin aktivointilelu. Kissanviikset mistään aktivoinneista, raksuja sieltä tulee! Mitäs sitä sitten enempää energiaa mihinkään mekkalointiin käyttämään.

Täältä niitä raksuja tulee

Kyllä me kesällä ihmeteltiin, että meidän puu keskeltä eteistä purettiin ja  jonnekin kirjastohuoneen nurkkaan siirrettiin. Taisi olla vähän kyllä Tassun vika, koska tuohon edellä mainittuun yölliseen häiriköintiin liittyen se puu alun perin taidettiin siirtääkin. Tassu kun oli iltapäivän lepohetkinään kehittänyt sellaisen tekniikan, jolla sai lattialaminaatin ja vaaleanpunaiset polkuanturansa reagoimaan toisiinsa sellaisella pamauksella, että jopa meikäläinenkin sitä säikähti, jos puolustuskyvyttömänä sattui juuri zetoja vetelemään. 

 Tämähän koppa ei sitten ollutkaan enää kiinni rungossa

Eikä tämä tolppa vielä kiinni katossa

Saatiinhan me se takaisin eteiseen!

Ei kurista, ei kurista

En (ehkä) hypi tästä puusta enää...

 
Sinne se kuitenkin vietiin, mutta mepä ei sitä siellä käytetty, ihan protestiksi. Eikä muuten käytetty delfiinejäkään, joku edustuslukaaliko tämä muka on, kun ei delfiinit sovi keskelle olohuonetta. Ja kyllä muuten sopivat. Pari päivää sitten nuo sitten ryhtyivät yhtäkkiä puuta sieltä kirjastosta purkamaan, ja kas kummaa, sehän kasattiin takaisin eteiseen! Vanavedessä tulivat myös delfiinit. Ja joululahjaksi me saatiin punainen kori, josta herkut oli kyllä poistettu ”parempiin” (?) suihin. Meidät on kuulemma nyt luokiteltu kilteiksi kissoiksi. Jos se tällaisia asioita tarkoittaa, niin ollaan sitten kilttejä! (Ainakin vähän aikaa!)