Lätkää, kiakkoo, hokia ja jäitä. Niitä täällä on tämän talven taas ollut ja viime talveen verrattuna vielä tuplasti. Viime vuonna meillä oli vain yhdet lätkähokikiakkokamppeet kuivumassa tuulikaapissa, jossa ykkönen niihin aina aamuisin kompasteli. Siellä se kirosi ja uhkasi heittää joka ikisen suojan ovesta pihalle ja katujyrän alle, mutta ei manaile enää, on ääni kellossa muuttunut. Se johtuu varmaan siitä, että sillä on omat kamppeet. Ja ne onkin tuplasti kakkosen kamojen kokoiset. Ne on niin isot ja niitä on niin paljon, ettei mahdu enää tuulikaappiin kuivumaan, ja se tarkoittaa sitä, että kodinhoitohuoneesta on tullut lätkähokikiakkokamppeiden kuivaushuone. Se on oikeastaan aika kiva asia. Nimittäin silloin sieltä lattialta löytyy neljä ihanaa pelihousunpunttia, joihin voi pieni kissa mennä lämpimään koloon köllöttämään. Ja se tuoksu on päätähuimaavan ihqu, Eau de Holland, Hollannin sukat.... Joskus ne unohtavat pelikassinsa vähän raolleen, ja silloin voi vapaasti mennä tekemään tutkimusmatkaa isoon tai vielä isompaan kassiin. Sinne on mukava jättää kunnon nippu karvoja, jotka ihanasti kiinnittyvät kaikkien kamojen tarrakiinnikkeisiin. Eivät pääse ykkönen ja kakkonen unohtamaan meitä pelireissuillaankaan.
Mun puntti!
Eti oma housunlahkees!
No tää on sitten mun!
Tuo kiekkoilu on näemmä tehnyt myös meitin pallerolle aika hyvää, enkä puhu nyt ykkösestä vaan Paavosta. Paksu poika on piristynyt huomattavasti viime syksystä, ja sen painokin tuntuu jo vähän pysyvän kurissa. Ehkä kaikenlaisilla allergiaruokakokeiluillakin on vähän tekemistä asian kanssa, mutta Papu itse tykkää ajatella, että urheilulla ja ennen kaikkea lätkällä se raavas mies itsensä kunnossa pitää. Lätkää ja lenkkimakkaraa! Tai Papun tapauksessa lätkää ja Miamoria! Lätkää ja Power of Nature -luomuraksuja! (Mutta ehdottomasti ei lätkää ja viljatuotteita, eikä mielellään lätkää ja lisäaineitakaan. Lätkä ja maitotuotteet ovat niin ikään kiellettyjä).
Ihan aina ei jaksa urheilla
Pojan silmät eivät ole laisinkaan niin lurpallaan enää nykyisin, ja omat juoksentelurutiininsakin se on itselleen kehitellyt. Aamuisin, kun päivän kaksi ensimmäistä aamiaista on syöty, voi avata äänen ja juosta olkkarin, kodarin, keittiön ja makkarin väliä. Häntä paksuksi, ääni oktaavia korkeammaksi ja vauhdiksi n. 55 km/h. Aamujuoksu päättyy yleensä hiekkalaatikolle, mutta onhan se komeaa katseltavaa. Kevättä rinnassa ja kakka suolessa, niin paksukin poika pistelee kuin Nurmi ikään.
Ennen urheilusuoritusta pitää lämmitellä kunnolla. Lattialämmitys on siihen oiva keksintö
Itse olen hiukan menettänyt mielenkiintoani noihin joukkuelajeihin. Lähinnä olen siirtynyt itämaisen meditaation ja kamppailulajien pariin etsien henkilökohtaista valaistumista. Hyvin kyllä nämä kaksi meidän harrastuksiamme tukevat, sillä sain harjoituskaveriksi norjalaisen turskan. Vähän on siitä turskasta tullut kinaakin, koska tuo prinsessa kuvittelee omistavansa sen. Ai millä perusteella, sillä että molemmat on Norjasta? In your dreams.... Noh, olemme yrittäneet sivistyneesti jakaa turskan kanssa viettämämme ajan, ja koska itämaisuuteen kuuluvat harmonia ja sopusointu, koen olevani yläpuolella moisten pikku nahisteluiden. Mitä nyt sitten välillä olen Kehveliä hiukan kouluttanut, jos kesken harjoitukseni on tullut väliin säheltämään.
Both from Norway
Kahden tassun yli evän heitto
Yhden Kehvelin yli turskan heitto
Meditaatiossakin olen kehittynyt mielestäni ainakin kohtuullisesti. Henkisten kykyjeni voimistuessa eivät muut enää edes huomaa, kun ajatusteni voimalla (ja ehkä hiukan kynsieni) siirrän karamelli kerrallaan tv-naposteltavat parempiin suihin. Ja jos ajatusten voima ei toimi, voi perinteisesti kinuta, mankua tai iskeä meditoidut kyntensä ykkösen ranteeseen ja ottaa itselleen sen, mikä itselle kuuluu, kuten banaanin.
Ajatuksen voimalla Omaria poskeen
Tänne mun banaani!
Kehveli ja Prinsessa Ingrid nekin ilmeisesti ovat huomanneet lisääntyneen auringonvalon. Tassu ulvoo kuin lauma susia ja istuu oven edessä odottamassa ulospääsyä. Eihän sitä Erkkikään kuuntele, eivätkä ainakaan nämä kaksi. Tassu on siis ruvennut ulkoilemaan. Tai ainakin kuvittelee ulkoilevansa. Tai ainakin kyseessä ovat vielä juoksulajien lyhyet matkat: ulko-ovelta kuistin portaat alas ja takaisin.
Tiirailua juoksuradan puolelle
Kehvelistä on tuo henkilökunta hiukan huolissaan ja ruvennut miettimään, että voisiko Kehveli olla sellainen modernisti syömishäiriöinen. Syö hyvin nirsoillen ja vähän, mutta kun syö, niin sitten juoksentelee tuntitolkulla eestaas polttaen mahdollisesti keräämänsä kalorit. Miksikä sitä nyt kutsuttiinkaan? Hectic... anorectic... catnip tai jotain sinne päin. Kissanviikset sanon minä, Kehveli on vain sen verran alter egonsa Viidakko-Jimin lumoissa, että luulee eteiseen palautettua kiipeilypuuta apinanleipäpuuksi. Hänelle, autistille, se suotakoon.
Viidakko-Jim
Että ihan hyvin täällä asiat on. Kukin treenaa omalla tavallaan itseään kevättä ja aurinkorantaa kohden.
Tämä helmikuun jutustelu on omistettu Rontti-veljen muistolle.
