15. maaliskuuta 2012

Genealogiikkaa

Kakkonen se lähti viikoksi reissuun, ja me jäätiin ykkösen huollettaviksi. Arvatkaapas, pelottiko? No pelotti!  Ja ihan jokaista meistä. Siinä pienet kinat ja kyräilyt sovittiin nopeasti, kun kuultiin, mitä tuleman pitää. Tuo ykkönen kun on jotenkin vähän sellainen äkkiväärä meidän kanssamme. Kakkoselta saa melko pian ruokalistan luettavakseen, jos sapuska ei meinaa ihan heti kelvata. Ykkönen vetäisee sen ainoankin kipon pois ja sanoo, että syöt sen sitten, kun on nälkä. Mitä palvelua se sellainen on? No ihan hyvinhän kaikki sitten loppujen lopuksi meni, ei siinä mitään. Velipoikakin laihtui sata grammaa, että kai sitä voidaan pitää jonkinmoisena saavutuksena. Varsinkin, kun me muutkin ollaan hengissä. 

Eih, kakkonen läks lomille!
 
Tassu ei kyllä meinannut ihan helpolla uuteen komentoon suostua, vaan piti ykköstä aika kovilla. Mikä Tassulle ansioksi luettakoon. Nimittäin Tassuhan on nyt sitten kovasti ruvennut ulkoilemaan, menee jo pihatielle saakka, jos keli ei ole kovin kehno. Ja kun Tassu haluaa ulos, se kuuluu. Todennäköisesti naapuripitäjään asti. Eihän ykkösellä loppupeleissä mitään jakoa ollut, niin se vain puki Tassulle valjaat ylle ja läksi. Siinä kohtaa me muut istahdettiin aina ikkunan ääreen katsomaan, koska usein oli jotain hupaa tiedossa. Kuten pyörimistä kilpaa pihassa olevan auton ympäri. Tassu edellä, ykkönen takinliepeet lepattaen perässä. Ja molemmilla korvat samanlaisessa luimussa ja villi ilme silmissä. Tai sitten Tassu lähti tutkimusretkelle hangen päälle ja perässä kahlasi ykkönen, joka ei uskaltanut kiskoa hihnaa, ettei Tassu livauttaisi päätään valjaista pois. Tassulla ja ykkösellä on hiukan tuota painoeroa, sellaiset palttiarallaa reippaat 60 kiloa. Joten senhän tietää, miten siinä kävi: osui ja upposi. 

 Kun mä tonne menen, niin kyllä se perässä tulee.



Ja kun mä tonne menen, niin kyllä se sinne jää.

Siellä se ykkönen meni Tassun perässä nivusiaan myöden lumihangessa ja piti meteliä (se tekee sitä usein). Ykkösen verbalistiikka sisältää  muuten usein sellaisia sanoja, joista ei ottaisi selvää älykkäämpikään otus, jos nyt sellainen jostain löytyisi. Yleensä niissä on konsonantteja, niin kuin vaikka sanassa klohmia, mutta sitten on joskus vokaalejakin, kuten tämä sana, jonka etymologiaa olen tässä loman aikana pohdiskellut. Olen minä elokuvia sen verran katsellut, että suurimman osan noista konsonanttisanoista tunnen, mutta sitä en tiennyt, että mikä on määly. Sellaista se ykkönen hoki sieltä lumihangesta Tassulle. Että: ”Et sää nys sinne voi mennä, senkin määly!”

Asiaa hetken pohdittuani sivistin itseäni ja katsoin sanan merkityksen Wikipediasta. Siellä sanottiin, että määly on kaksipäinen naula, joka on taivutettu U-muotoon. Urbaani sanakirja taas antoi selvityksen, että määly on rautalangasta tai vastaavasta muotoiltu U-kirjaimen muotoinen ammus, joka voidaan ampua yksinkertaisella ritsalla. Mutta eihän Tassu nyt sellainen ole! Pohdiskelin asiaa pitkään ja huomasin, ettei Tassu ole ainoa määly meidän laumassa. Ykkönenhän kutsuu meitä kutakin vuorollaan siksi. Paavoa silloin, kun Paavo käy auttamassa kakkosta piilolinssien laitossa. ”Ethän sää nyn niitä voi syörä, senkin määly!” Äitiä silloin, kun äiti ottaa hyvän asennon Aamulehden tai Hesarin urheilusivuilta kesken aamukahvin: ”Et sunkan sää siihen voi parkkeerata, senkin määly!” Ja minua silloin, kun se laittaa mustat housut tai pitkät kalsarit jalkaansa ja rupeaa tarrarullailemaan niitä. Se rulla on mahdottoman kiva, kun siihen tarrautuvat kaikki karvat, joten usein menen hinkkailemaan sinne viereen ja kokeilemaan, josko siihen voisi omatkin irtokarvansa jättää. Sitten tulee huuto, että ”Eihän tästä nym mitään hyätyä oo, senkin määly!”


Piilarineste on hyvä pika-apu, kun verensokeri romahtaa.

Vapaa parkkipaikka

Tarrarullat on ihqui!
 
Ilmeisesti määly on siis jollain tapaa nimitys koko meidän laumalle. Tassu on alunperin norjalainen, äiti osittain britti, eli meissäkin on siis ainakin ehkä 1/16 brittiä, mutta suurin osa kyllä maatiaista, eli rotumääritelmä se ei ole. Ja kaikkiaanhan me olemme kissoja eli Felis Catuksia, joten nisäkäslajikaan se ei ole. Ehkä se sitten on meidän perheen nimi, sukunimeksi nuo ihmiset sitä sellaista kutsuvat. On Niemistä, Järvistä, Halosta, Grönlundia ja von Creutzenia, kyllä Määlykin siihen joukkoon sopinee. Mutta onko tämä meidän sukunimemme sitten peräti kaksiosainen: Senkin-Määly? Todennäköisesti, kuulostaahan se mielestäni hiukan paristokraattisemmalta. 

Mrs. Senkin-Määly

Voisivat nuo palvelijatkin sitten vaihtaa sukunimensä ja yhdenmukaistettaisiin koko perhe. Pistetään uusi kyltti ovenpieleen ja ollaan Senkin-Määlyjä kaikki.
 
Kirjoittanut Kehveli C. Senkin-Määly

3 kommenttia:

  1. Tää menee kyllä melkein kärkeen!!

    VastaaPoista
  2. Tästä venyi suu korviin, kiitos! Aurinkoisia kevätulkoilukelejä Senkin-Määlyille =)

    VastaaPoista
  3. Uutena lukijana sekä innokkaana kissaihmisenä tänne tieni löysin ja verkkoon jäin :)

    VastaaPoista