Lakon uhkaa

Paljon on ehtinyt karvaa vaihtua ja monta imurin pölypussia täyttyä sen jälkeen, kun viimeksi kirjoiteltiin, eli kiirettä on pitänyt. Pakkohan se vähän on päivitellä viimeisten kuukausien tapahtumia, ennen kuin vallan kirjoitustaito unohtuu.

Tuossa kevään alkupäivinä ykkönen tuli töistä kotiin kirjainten y ja t kanssa. Oli siinä pienellä kissanpojalla ihmettelemistä, että miten kaksi kirjainta saa sellaisen mellastuksen aikaiseksi! Ja oli vähän isommallakin kissanpojalla, mutta ei Paavo sitten kauan jaksanut ihmetellä, koska raksubaari oli aika usein auki ja tulenarkoina hetkinä siellä saattoi olla jopa happy hour meneillään.

Niistä kirjaimista sitten käytiinkin paljon keskustelua, yytee siellä ja yytee täällä. Välillä siitä keskusteltiin hyvin kovaäänisesti, välillä siitä kuiskuteltiin nukkumaan mentäessä, vaikka tiesivät, että yritän ykkösen mahan päällä saada unenpäästä kiinni. Pakkohan se sitten oli  perheen etymologina selvittää, mitä tuo YT tarkoittaa: YT eli yhteistoimintamenettely. Se liittyy työhön ja työntekijöiden tehtäviin, tehtävien uudelleenjärjestelyyn tai oikeastaan tässä kohtaa siihen, että ne tehtävät loppuvat. Informoin sitten muita hännällä varustettuja tästä ja mietin, että jos kaksijalkaiset reagoivat näihin asioihin eri tavoin, niin kyllä nämä karvaisten lajitoverienkin reaktiot melkoisen erilaisia ovat: 

Tassu: Työt loppuvat = palkanmaksu loppuu. Noh, mamma jättää tarvittaessa oman ateriansa väliin, joten tuskin gourmeemousset mihinkään vähenevät. Tarpeen vaatiessa grillaan tai savustan pyydystämiäni sisiliskoja ja myyn ne Paavolle.

Äiti: Sitä on pula-aikana ennenkin eletty. Ei ollut gourmeeta eikä muutakaan märkäruokaa. Koirien raksuja syötiin, jos kotoa jotain löytyi, ja pakkasessa jalka katkenneena sitä on ruokansa maailmalta hankittu. Kyllä on nykynuoriso melkoisen velttohäntäistä väkeä, pikaruokaa CatDonaldsilta....pyh!

Paavo: Hyvä luoja! Loppuuko raksut!?! 

Kuinka pitkäksi aikaa näitä raksuja riittää?

Kai sitä jokainen saa omalla tavallaan reagoida, mutta Paavolla taisi hiukan päässä ihan oikeasti vinksahtaa, kun se säikähti niin paljon raksujen loppumista. Nyt se istuu jähmettyneenä hiekkalaatikon edessä, tuijottaa sinne ja miettii äänettömänä, että riittääköhän tuonne asti enää ikinä tavaraa. Siellä se on ollut useamman päivän. Yritin ehdottaa, että otan ykkösen luottokortin ja tilaan meille pizzat, mutta kuuroille korville meni. Paitsi äidiltä, joka höykyytti meikäläisen kaapin päälle miettimään rahan käyttöä.

Riittääkö tuonne asti enää koskaan tavaraa?!

  

No, ei se yytee nyt sitten ykköstä ja kakkosta kauhean kauan ahdistanut. Molemmat rupesivat kouluttautumaan urheiluhierojiksi ja lupasivat repiä leipänsä (ja raksut) hieromalla, jos muuta ei löydy. Se on kyllä oikein mukavaa, että opettelevat hieromaan. Paavokin, jonka latissimus dorsi on pahasti ollut jumissa, puhumattakaan levator scapulaesta, tykkäsi kovasti olla koekaniinina. 

Juu, siitä vähän kanittaa.

Latissimus dorsikin on vähän kireänä.

Kyllä mekin osataan hieroa!

Hierontahommat rentouttivat rouvasväkeä vähän liikaakin. Niin paljon, että mokomat lähtivät molemmat lomailemaan, elikkäs pyöräilemään jonnekin etelän aurinkoisille vuoristoteille.

Ja jättivät meidät alkulomansa ajaksi ihan uusien hoitajien huomaan!!

Niin minkä reitin te nyt sitten meinaatte polkea?

Stressi ja pelko on aina melkoinen, paljon sitä työnloppumispelkoakin isompi, kun on uudet hoitajat tiedossa. Mistä sitä tietää, millaisia diktaattoreita sieltä tulee??! Loppuviikoksi oli tiedossa tuttu ja turvallinen hoitaja, kakkostakin pedantimpi sukulaismies, jonka kanssa aina tulee loistavasti juttuun. Ruoka tulee minuutilleen, hiekkikset on siivottuina ennen aamukahdeksaa ja kakkosen kirjoittamaa neljän sivun hoito-ohjetta noudatetaan pilkulleen. Sitä paitsi, tämän sukulaismiehen ansiosta saadaan aina talveksi takkatuli loimottamaan. Sen verran vauhdikkaasti kirves heiluu. Ulkona. 

Voi ei!! Uusia hoitajia!

Uudet hoitajat aina pelottavat aluksi.

Ensin ajateltiinkin, että karataan.

Mutta työtuolihan on nyt vapaana koko viikon.

Vähän varauksella kuitenkin suhtauduttiin näihin kahteen naisihmiseen, jotka kävivät etukäteisharjoittelemassa. Tai no, meinasi se harjoittelu jäädä vallan väliin, kun navigaattorin kartat olivat vielä vapputunnelmissa ja ohjasivat hoitohenkilökunnan metsän lävitse pikkuteitä, vaikka suora tiekin olisi ollut. Suuntavaisto sillä navigaattorilla oli siis vähän kuin tuolla ykkösellä. 

Hyvinhän se sitten meni koko homma. Itse asiassa niin hyvin, että vähän lauman kanssa jutusteltiin, josko näistä saisi sellaiset vakihoitsut, kun asuvatkin tässä samaisessa Pirkanmaan läänissä. Tassu sai kaipaamaansa siniveristä kohtelua, äiti löysi hengenheimolaisensa, eikä meillä Paavon kanssakaan ollut muuta kuin hyvää sanottavaa. Kuinka moni muu jaksaa huomioida meikäläisiä samalla tavoin? Rupatella ja keskustella tasavertaisesti, leikkiä meidän kanssa muovipussipallolla, laulaa partisaanivalssia, jos meikäläisistä joku on vähän melankolisissa tunnelmissa vetäytyneenä saunan lauteille, katsoa, että jokainen saa tarvittavan ruokamäärän, ja vielä rapsutella tarpeen vaatiessa ja vaikkei tarve vaatisikaan. Harvassa on sellaiset hoitajat! Ajateltiin, että pistetään mekin yyteet pystyyn ja vaaditaan toistaiseksi voimassa oleva työsopimus näille kahdelle hoitajalle, viikonloppulisät ja kunnon ylityökorvaukset, muuten mennään istumalakkoon. Paavo on jo. Hiekkiksen edessä. 

Rapsutuksia ja siniveristä kohtelua