30. syyskuuta 2012

Syksy tuli taloon

Kesä kului ulkoillessa, kierrettiin vakkarilenkkiä, vahdattiin västäräkkejä, vaanittiin sisiliskoja ja nieleskeltiin oman pihan ruohonkorsia.


Mutta kyllä nyt käy vähän aika pitkäksi, kun ulkona vaan sataa. Ei pääse pihalle, eikä sisällä ole mitään tekemistä, kun nuo kolmekin vaan lojuvat kasassa sohvalla. Tämmöistä täällä on päivät pitkät:

 Torstai 27.9.
 
 Perjantai 28.9.

 
 Lauantai 29.9.

Kesällä meidän naapuriin muutti villakoiranpentu. Tuossa se viereisellä pihalla pyöri vaan ympyrää, lenteli narun päässä sinne sun tänne, kun minä mittailin tiluksiani oman pihan puolella. Aluksi en edes tiennyt, mikä se oikein oli, mutta on se koiralta alkanut näyttää. Siinä se kasvoi pikku hiljaa kesän mittaan, mutta yhtenä päivänä meinasin saada slaagin, kun kaikessa rauhassa sohvalla makoillessani ikkunan takaa kuului omituista rapinaa. Uteliaisuus voitti ja vääntäydyin pystyyn tutkimaan asiaa sohvan takaa. Siellä meidän terassilla oli naapurin koiran näköinen otus, mutta noin kymmenen kertaa isompi. Ajattelin ensin, että vähän nopeastipa nuo koirat kasvavat. Mutta siellä se vaan emäntäväki vieraita kestitsi ja viatonta kissaparkaa sillä lailla säikytteli. Varsinkin kun juuri olin toennut edellisestä koirahalvauksesta. 

Muukalainen takapihalla

Sitten siitä minun näköisestäni novascotiasta täällä on jo ainakin vuoden päivät puhuttu, ja olen minä siihen tuolla lenkkipolulla törmännytkin. Se on vähän sellaista haukkuvaa sorttia ja minua jokseenkin himpun verran isompi. Pysyköön siellä naapurissa ja kulkekoon tuossa tiellä, mutta että meidän kodinhoitohuoneeseen ilmestyy! Näin kyllä ikkunasta, että takapihan poikki loikki jokin rusakkoa isompi, mutta että se tuli meille sisään! Ykkönen ja kakkonen ponkaisivat pihalle ja yhtäkkiä se oli meillä! Siellä se kuulemma karkulainen odotteli isäntäänsä meidän pesuhuoneessa. Katsoin parhaakseni ottaa valmiusasennon keittiön pöydällä, vaikken edes nähnyt koko oliota. Mutta jos vastakkain joutuisi, norjalainen metsäkissa ja novascotialainen noutaja, niin kyllä ei ainakaan koosta kiinni jäisi!


Kun nyt syksyllä lähinnä vaan sisällä ollaan oltu, niin ollaan me yhdessäkin harjoiteltu sitä, että ahtaudutaan kaikki mahdollisimman pieneen tilaan. Se on aika haastavaa. Kissapeiton päälle eivät mahdu kuin nuo kolme, joten sohvalla päätettiin vuorotella niin, että minä siirryn sinne vasta sitten, kun se vapautuu. Mutta pieneen raapimapuuhun mahdumme kaikki, ja ruokakipolle myös.


 Mun vuoroni.

 Ohukainen ja paksukainen yläorrella.

Raksuja!