Paavon salakapakka

Oli synkkä ja myrskyinen yö. Kieltolaki oli vielä voimassa, ja valtakuntaan perustetut  puritaaniset raksuseurat toitottivat vehnättömien ja rasvattomien raksujen puolesta. Kaikkialla, missä kissoja kokoontui, siellä raksuseurojen saarnaajat moralisoivat ja pelottelivat tulevasta tuhosta: ”Lentääpi laatta, ei kestä maksa, tuhoon tuomittu on munuainen!”

 

Paavo the Man kuljeksi pitkin tutuksi tulleita hämäriä nurkkia keittiön ja olohuoneen laitamilla etsiskellen raksutrokareita. Tiedossa oli, että niitä vielä saa, kunnollisia rasvaisia vehnäraksuja. Aina kaksijalkaisten ilmaantuessa näkökenttään Paavo kiepahti olohuoneen tuolin alle ja odotti varjoisessa piilossaan, kunnes vaara oli ohi. Ei ollut näinä aikoina helppoa kissoilla, jotka mielivät kunnon herkkuja, rasvaisia ja muhkeita vehnäisiä raksuja. Huhu kuitenkin kiersi, että uutta lastia odoteltiin, näinä päivinä sellaisen pitäisi saapua. Mutta varovainen oli oltava, raksupoliisit kyttäsivät trokareita ja ratsasivat salabaareja kautta valtakunnan, aina saunalta pikkuvessaan asti. 

 Muina kissoina...

Sitten vihdoin ovikello soi ja postilähetti odotti oven takana iso paketti kainalossaan. Paketin kyljessä komeileva nimi, ZooPlus, kertoi raksujen saapuneen. Paavo siirtyi kakkosen perässä tuulikaapin tuolin alle seuraamaan lähetyksen kuittausta muina kissoina ja taisteli kaikin voimin pitääkseen häntänsä kurissa. Tarkempi kaksijalkainen olisi tajunnut hännän sojottamisesta kohti taivasta, korvien huuhkajamaisesta asennosta ja viiksien hienoisesta värinästä, että jotain outoa, jotain kiellettyä oli meneillään... Kun lajitoverit tungeksivat ympärillä ja ykkös-kakkospariskunta kuljetti lähetin tuomaa laatikkoa kohti keittiötä, Paavo tarkkaili tapahtumia kauempaa ja painoi tarkasti mieleensä jokaisen paketissa olleen pienemmän laatikon sijoituspaikan. Märkäruoka meni alalaatikkoon. Hyvä, sillä ei ole niin väliä, ja reelinkilaatikko olisikin pahimpia avattavia. Suuri terveellinen, vehnätön Power of nature -säkki  meni eteisen kaappiin, mutta NE raksut, niiden loppupaikaksi tuli keittiön alakaapin alahylly. Ei ehkä parempi onni olisi voinut olla. Kaapin jäykät saranat olivat pienen pieni haaste, mutta ei mahdoton komealle kollille, joka oli tunnettu häntäheikki kirjastohuoneen kuntosalilla. 

Jossain on rasvaraksun haisu

Täällä mitään baaria ole...

Illan tullen ykkönen ja kakkonen suorittivat iltarutiininsa. Kakkonen ruokki lauman, myös Paavon, mutta vain vähärasvaisilla raksuilla, ja hoiti yöksi pöydälle annokset vehnätöntä märkäruokaa. Ykkönen kävi lukitsemassa ovet, napsautti päälle hälytykset ja siivosi hiekkalaatikot. Tämän jälkeen talon valtasi vihdoin hiljaisuus, ainoastaan ykkösen kevyt kuorsaus ja kakkosen korvatulppien korvaan tunkemisen kahina  kuului makuuhuoneesta, kun Paavo the Man katsoi hetkensä tulleen. Vilkuilu vasemmalle ja oikealle, ettei ainuttakaan pyhäkoulun kiitettävin arvosanoin suorittanutta lajitoveria ollut hereillä, sitten äänettömästi kiepaus selälleen keittiön laattalattialle ja raksubaarin oven kimppuun. Hetken taistelu ja ovi antoi periksi. Siellä se oli, kielletty hedelmä, iso säkki rasvaisia raksuja!! 

 Livahdus salakapakkaan

Näin kului viikon päivät, kunnes ykkönen ja kakkonen alkoivat ihmetellä aamuisin lattialta löytyneitä pieniä oksennuksia, Paavon makoilua kaikessa rauhassa sohvalla aamuisin, kun aamiaisen aika koitti, sekä Paavon punnituksen lukemia, jotka hitaasti mutta varmasti päivä päivältä ja gramma grammalta näyttivät enemmän. Eräänä yönä se sitten tapahtui. Hiukan liian varmaksi yöllisistä toimistaan muuttunut Paavo the Man juhli salakapakassaan aamuyön pimeinä tunteina, kunnes yhtäkkiä pillit soivat, keittiön valonheittimet kohdistuivat suoraan kaappiin ja kapakan väki juoksi äänekkäästi edestakaisin. Ratsia! Kaapin ovi aukesi, ykkönen ja kakkonen seisoivat oven takana ja valot loimottivat suoraan  silmiin! Koko kaappi ratsattiin, rasvaisten raksujen pussi nostettiin ulos kaapista ja pussin auki revitystä kulmasta raksut levisivät pitkin keittiön lattiaa.

Paavo the Man suunnitteli hetken yrittävänsä lattialle irtoraksujen poimintaan, mutta näki sitten sekunnin asiaa mietittyään parhaakseen ottaa hännän viidenneksi jalaksi ja luikkia kilttinä kissana paikalleen sängyn jalkopäähän ikään kuin ei sieltä mihinkään olisi liikahtanutkaan. Ehkä nuo ihmiset syyttäisivät välikohtauksesta esimerkiksi Taffelia, joka sitä yöruokaa yleensä eniten kaipailee, tai luikero-Kehveliä, jonka bulimistiset taipumukset olisivat pakottaneet öisen hotkintakohtauksen valtaan, tai edes nyt sitten äitiä, joka ei yleensäkään vietä kaikkia öitä makuuhuoneessa. Saattaa kuitenkin olla, että Hill’s Science Plan Feline Adult Oral Care -kanaraksut eivät vastedes enää keittiön kaapin alahyllyltä löydy.

 Jaa miten niin minä???