Hei me surffataan!

Me ruvetaan surffaamaan! Helmikuuhan se vasta on, mutta niinhän ne sanoo, että avantouinti karaisee.  Ja ainahan sitä voi aloittaa lumilaudalla, pistää vähän haastetta kehiin, niin ollaan vähintäänkin Tuuli Petäjän veroisia kesällä. Kakkonen seilaa tuolla koneellaan ja selvittää, kuinka hyvää se surffaus meille tekee. Laihduttaa, auttaa voimaan paremmin ja pitää skarppina. Minä nyt en mielelläni kyllä laihtuisi, kun kylkiluut kolahtelee jo nytkin ovenkarmeihin, mutta ilmeisen hyvää se surffaus silti meille tekisi puheista päätellen. Olisi niin kuin meille kissoille luontaisempaa.

Tässäkö ne on ne surffilaudat?

Toisaalta ei kyllä uppoa meikäpojan korvien väliin tuo! Kyllähän minä laudalla pysyisin vaikka minkälaisessa aallokossa, on sen verran prokamaa tuo meikäläisen häntä. Ja mielelläni jopa kokeilisin, olenhan extremeurheilija, riipun hännänpäästä stereoiden takana ja kurkottelen jääkaapin päältä pakastimeen. Mutta ei se vesi nyt kuitenkaan oikein tunnu omimmalta elementiltä. Paitsi jos sitä laapataan pesuhuoneen lattiasta viemärikaivoon. Siihen surffaukseen kuulemma liittyvät olennaisesti myös sei ja porsas. Mikä sitten vie sen viimeisenkin järjen hivenen asiasta. Sei kyllä kuuluu veteen, mutta harvemmin olen porsaita surffilaudalla nähnyt. Tarkemmin jos miettii, niin enpä usko, että koskaan. Tosin aika harvakseltaan olen surffausta seurannut, etten nyt ihan varmaksi tietenkään voi mennä sanomaan.

No jos surffata pitää, niin sitten korkeilla aalloilla!!

No selvisihän tuo probleema, kyseessä ei olekaan surffaus vaan barffaus! Larppaus, skarppaus, surffaus, barffaus, ota niistä nyt selvää... Säästyipähän possuparkakin lainelautailulta. Tosin ei sille kovin hyvin siltikään käynyt, joutui nimittäin meikäläisten lautaselle. Koska porsas on perinteisesti  pyörinyt kissojen sunnuntailounaan grillivartaassa, niin tietenkin se on myös barffiruokavalion peruskauraa. Meidänkin esi-isissä on kuuluisia porsaanmetsästäjiä, kuten isoisoisoisoisäni Salomon Siankorva, joka saalisti jokaviikkoisella iltarastireitillään laumalleen luomutilan suurimman sorkkajalan. Joten tiesin kyllä erinomaisen hyvin, mitä tehdä, kun kakkonen kolautti kippoon normaalin lohisheeban tai gurmee perlee lapäänin asemesta kimpaleen lähitilalla kasvatettua luomupossunpaistia.

Salomon Siankorvan jalanjäljillä

Liittyykö nää nyt sitten siihen larppaukseen?

Surffausta tai barffausta, yks lysti. Anna tänne sitä ruokaa!

Seitä, däng juu.

Söin sen mahdollisimman nopeasti, jotta ehtisin takavasemmalta myös Paavon porsaan kimppuun. Tiedossahan on, että Paavo on raksumiehiä. Siinä se meidän muurahaiskarhu tuijotti kippoaan ja mietti, että mitä tuolle pitäisi tehdä? Missä on mun raksut? Kulmasta kerkesin puraista, ennen kuin kakkonen puuttui peliin ja tuuppasi minut sivummalle. Mikä ei mielestäni sopinut barffauksen henkeen laisinkaan, koska silloin kun porsaita saalistettiin, niin vahvat voittivat heikot ja nopeat söivät hitaat ja Paavon kaltaisilta vietiin kyllä ihan tasan tarkkaan eväät. Kakkonen puuttui uudelleen peliin saksien kanssa, ja ymmärsihän se Paavo Pallerokin sitten vihdoin, että porsaskin oli raksu, mutta vain hiukan eri muodossa ja pisteli omat pikku palasensa hyvällä halulla poskeensa.

 Muurahaiskarhu oudon mallisten raksujen kimpussa

 Okei, nää luut vaatii vähän keskittymistä

Grrr.... turha silti tulla mun tipua havittelemaan!

Vaikkei tätä nyt vielä varsinaisesti barffaukseksi sen enempää kuin surffaukseksikaan voisi kutsua, on se silti huomionarvoista, että liha-aterian jälkeen on Paavo the Beef kellinyt tyytyväisenä delfiinissä eikä ole hiilarit kuplineet kurkkutorvessa. Ja illan viimeisen aterian tullen on Papu the Meat Lover jopa kiel-täy-ty-nyt RAKSUISTA. Olen miettinyt, mahtaako olla ihan terve, kun noin radikaalisesti on muuttanut tapansa. On ollut hyvin tervehenkistä ja pyöreäsilmäistä poikaa, minkä seurauksena on rapsuja ropissut ja pehmoinen nukkumakolo tarjottu ykkösen jalkopäästä. Minun paikalleni ykkösen mahan päälle ei sentään ole asiaa, joku roti nyt olla pitää.

 Barffauksen jälkeen voi hyvin surffailla

Tiukka shikaani

Kuulopuheiden perusteella meidän lautasilta saattaa jatkossa löytyä kaikenlaista muutakin kivaa, kuten broilerin kaulaa ja siipiä, liekö niitä kuuluisia hot wingsejä. Tuleekohan kyytipoikana selleriä sinihomejuustodipissä ja iso kylmä olut?? Vähän tämä salatieteeltä vaikuttaa, ja melko paljon omaa päättelykykyä tässä vaaditaan. Länkkäreistä ja inkkareistakin täällä puhutaan, mutten usko niiden kuuluvan kissojen ruokaympyrään. Noista siivekkäistä me metsästellään aika usein kärpäsiä, mutta pitääkö tässä nyt bodaamaan ruveta ja ponnistusvoimaa treenaamaan, että saa kanankokoisia elikoita kiinni katonrajasta ja verhojen takaa? Sitten on puhuttu kielistä ja hevosista ja peuroista ja hirvistä. Ja kermaviilistä ja kaurapuurosta ja kananmunankuorijauheesta. Noita jälkimmäisiä en kyllä joukko-oppitaidoillani elollisiin olentoihin laskisi, mutta ei se mitään, minä vetelen kyllä kaiken hyvällä ruokahalulla, kärpäset ja hevoset ja vaikka biisonit. Kannatan ilolla terveellisiä elämäntapoja ja pitkiä yöunia. Sitä paitsi possun sydämillähän tässä on harjoiteltu jo useamman vuoden, joten eihän tässä hädän päivää.  

Päästäkää pois! Täällä on purkissa tapettu kana!

Taffeli sydämen asialla

Matkailu avartaa

Olivat ykkönen ja kakkonen lomareissulla tuossa vähän ennen joulua. Lähtivät Varsovaan, on kaupunki Puolan maalla, sen minäkin tiedän, virtaa suonissa sen verran maailman matkaajan verta. Siellä on vanhaa kaupunkia, gheton raunioita, historiallinen kuninkaanlinna ja paljon muuta nähtävää – ja nämä kaksi sanoivat, että parasta oli, kun sai nukkua!? Mitä hemmettiä ne sinne nukkumaan menivät, kai sitä nukkua kotonaankin voi?! Kyllä se ainakin minulta ja koko meidän laumalta onnistuu ilman minkään valtakunnan ongelmia.

Zzzzzzzzz...

Pahvilaatikot on siitä kivoja, että niissä tulee yleensä semmoinen mukava viirupäisyyskohtaus

Illan otan rennosti, makoilen sohvalla tai sängyn päällä ja välillä syön ja sitten taas syön. Yöllä juoksentelen ykkösen ja kakkosen makkarissa, eteisessä, olkkarissa, vessassa ja kodinhuoneessa pesukoneen ja kuivausrummun päällä. Leikin hiiren ja Paavon kanssa, raatelen pahvilaatikoita ja käyn läpsimässä makuuhuoneessa röhnöttäviä laiskiaisia selkään ja nenuun. Sitten taas mielelläni söisin, kun olen kuluttanut kaloreita ainakin kahden kokoiseni kissan edestä. Aamuyöstä alan huutaa varmistaakseni, että aamiainen valmistuu, ennen kuin voimat aivan hiipuu. Aloitan varovaisella nau'ulla, sen verran hienotunteinen olen. Sitten kun on aamuruoka vedelty viiksiin ja karvat suittu ojennukseen, sen jälkeenhän on taas koko päivä aikaa nukkua. Aika idiootteja nuo ihmiset, kun lähtevät parhaaseen nukkumisaikaan töihin!

 Toisaalta hyvä, koska silloin saa koko sängyn itselleen!

Koskapa olivat itse reissussa, niin pääsin minäkin vihdoin matkalle. Eivät jaksaneet kuunnella ulvontaani kuin vajaat kuusi vuorokautta, kun vihdoin ottivat mukaan autoilemaan. Eivätkä laittaneet boksiin vaan antoivat olla valjaissa takapenkillä! Ajattelin, että sitähän minäkin olen ihmetellyt, että mikä ihmeen juttu se pieni kotelo on, johon pitää automatkojen ajaksi tunkea?! Eri asia, jos mennään lääkäriin, silloin on ihan hyvä, että on jotain pehmuketta ja seinämää ympärillä, ettei ihan ympäri ämpäri heittelehdi, jos on vaikka jotain narkoosiaineita tai kolmiolääkkeitä siellä lääkärissä nauttinut. Ajattelivat ilmeisesti, että jos pitävät minua päivällä hereillä ja tarjoavat virikkeitä, niin nukkuisin yöllä. Voin ihan kertoa, että turha luulo.

Hyvin näkyy, kun on vähän koroketta tassujen alla

Mutta mitä perkuletta!

Olihan siinä omat pelottavatkin hetkensä, varsinkin kun tuo ykkönen tuli takapenkille viereen istumaan. Jostain syystä sitä kannattaa tällaisissa tilanteissa varoa, yleensä sillä jotain taka-ajatuksia on. Mutta toimi se hyvänä alustana, kun kurkottelin ikkunasta ulos ja katselin maisemia. Mutta, jumaleissön! Meinasin iskeä kynteni ykkösen reisivaltimosta sisään (enkä siis huvikseni vaan ihan syystä, jonka kerron kohta), kun näin mitä ulkona oli! Pirulauta, minut on tuotu maaseudulle! Minut, prinsessa, kaupunkilaistyttö, stadin gimma ja urbaani sitikät. Viimeksi kun enempi autolla ajettiin, ikkunoista vilahteli kehä ykköstä ja kolmosta, joskus jopa kakkosta, oli Vihdintietä ja Lahdentietä ja Hämeentietä, mutta ei sentään Peltotietä! Käytiin Kalliossa ja Munkkivuoren ostarilla. Hämeenlinna oli kaukaisin maailman kolkka, jossa tiesin käyneeni. Hämärästi muistan sellaisen yhden pidemmän autoiluruljanssin, jossa kyyditettiin minun ja kakkosen lisäksi huonekaluja. Sen verran ymmärsin, että kämppä vaihtui, mutta busseja sieltä uusistakin ikkunoista näkyi. Mutta sitä en tajunnut, että kun toisen kerran muutettiin huonekalujen kanssa, niin sillä kertaa tie vei landelle!! Onhan tässä omalla pihalla pyöritty ja västäräkkejä bongailtu ja lähistön kujilla köpötelty, mutta ruohoa oli jalkojen alla siellä Vantaanjoen varrellakin ja Kalevan kirkon vieressä!

Mistäs minä olisin voinut tietää, että Hämeessähän tässä ollaan! Nyt on sitten opeteltava morot ja porot ja nysset ja alettava kannustaa ilveksiä, eikä siis ole mikään ihme, että nuo kolme ovat tuollaisia laiskanpulskeita ja käyvät vähän hitaalla! Paras ystäväni Paavo the Män onkin landepaukku? Maatiainen? Navettakissa? Toisaalta kyllähän Paavo vieraili Vantaallakin eikä ollut moksiskaan, joten onhan se maailmaa nähnyt. Ja Sallolle olen välillä vähän kateellinenkin (en kyllä ikinä aio sille kertoa), koska olen kuullut, että se on aikanaan kuljeskellut vapaana ja mennyt minne lystännyt. Tosin huonostihan siinä kävi, että parempi pysytellä narun päässä vaan. Kehveli nyt on Kehveli, joten sille on sama, asutaanko Muotkatunturilla vai Manhattanilla. Joten eiköhän tähän nyt loppujen lopuksi kuitenkin totu, siis eihän tähän maailma kaadu, kun nuo kolme palleroakin tuossa hengissä ovat. Ja mikä nyt olisi parempaa pieneen kuldduurishokkiin kuin kunnon yöravaamiset ja aamiaishuudot. Ja kaupan päälle kunnon painit Paavo the Landepaukun kanssa.

Silti tästä toipuminen taitaa vaatia pienen meditaatiotuokion lätkäpöksyissä. Onneksi jotkut asiat sentään pysyvät, eivätkä muutu!