Niinhän se sitten on aikaa kulunut viime kirjoituskerrasta. Mikä lienee
syynä? Ehkä täällä vaan on ollut perin rauhallista tai jotenkin sellaista
tasaisen sopuisaa, vähän niin kuin normaalin kotoisaa tai leppoisan mukavaa – tai
sitten ei. Toinen vaihtoehto on se, että tässä ollaan oltu niin laiskoja, stressaantuneita
ja kiireisiä, ettei ole tullut kirjoiteltua. Mahdollinen vaihtoehto sekin.
Leppoisuus täältä ainakin on taasen hetkeksi hävinnyt, niin ihmisten kuin
kissojenkin keskuudesta. Täällä on heiluttu puukon kanssakin jo kertaalleen, ja
nyt ressataan jotain puhelinsoittoa. Kuulemma se puukonheiluttaja haluaisi
heilua puukkonsa kanssa toisenkin kerran, mutta on kohteliaasti luvannut soittaa
ensin. Sekös tuota kakkosta kiusaa ja huolettaa, vaikka ykkönen on se, jota
puukolla on taltutettu. Ja taltutus tehtiin oikein nukutusaineiden kera ja
leikkuupöydällä. Pää kenossa se lähti puukotettavaksi ja pää kenossa se sieltä
takaisin tuli. Ehkä sitä siksi meinataan puukottaa toisenkin kerran. Kakkonen on
vetänyt tuosta kenotuksesta sellaisen johtopäätöksen, että omakotitalon hoito
ei ykköseltä enää onnistu, joten se kyttää meille kaksiota kylän pahimmalta
slummialueelta. Jotenkin se on niin äärimmäisyyksien ihminen tuo kakkonen.
Puukon heilutuksen lisäksi täällä ovat heiluneet myös eläinlääkärin pihdit.
Ja ne ovat heiluneet meikäläisen suussa! Jostain syystä tuo vuosittainen
rokotuskäynti on tämän kissan kohdalla muuttunut vuosittaiseksi rokotus- ja hampaanpoistokäynniksi.
On nimittäin nyt kahtena vuonna putkeen viety meikäläisen suusta purukalustoa! Millähän
ne kuvittelevat, että syön ruokani 15-vuotiaana, jos joka vuosi lähtee yksi
palikka suusta, kysyn vaan!
Toivottavasti ne ei tätäkin hammasta vie!
Sitä asiaa tuli ressattua oikein ajan kanssa, ja siinä asiaa ajatellessani
raavin otsaani, niin kuin nyt kissa tekee, kun on kova silakka purtavana. Ei
ollut hyvä juttu se, ei laisinkaan. Nimittäin lähti karva otsasta ja vähän
nahkaakin ja rupesi kutiamaan niin penteleesti. Eihän siinä auttanut kuin
raapia lisää, mutta kiukuspäissäni ja pienen koordinaatiohäiriön kera
takakäpälä osui aina välillä korvankin puolelle ja sama peli siellä, iho rikki,
karvat kateissa ja järjetön kutina! Ihmettelivät kovasti nuo ihmistyypit
meikäläisen menoa, kakkonen otsaryppy rutussa ja ykkönen pää kenossa. Mitä
siinä tuijottavat, pakkohan päätä on raapia ja korvia täristellä, jos tuntuu
kuin olisi muurahaispesä parkkeerannut korvien väliin. No juu, arvaahan sen,
mitä siitä seurasi: kakkonen oli soittamassa lauantai-iltana kymmenen aikaan
nain-van-vaniin ja ykkönen vaappui perässä ja yritti repiä puhelinta pois.
Toiset meistä stressaa ja toiset sitten taas ei
Todennäköisesti tämä allerginen stressireaktioni olisi kadonnut kuin
makrilliparvi Atlanttiin, jos nuo kaksi kykenisivät ottamaan asioita hiukan
rauhallisemmin. Tai no, jos ykkönen ottaa jotain vielä rauhallisemmin, se
vaipuu koomaan, mutta kakkonen. Kieltämättä olin hiukan huonossa hapessa
sunnuntain, kun yritin tehdä vangoghit ja ravistella kutiavan korvani irti,
mutta väitän, että siltikin kakkoselta oli havaittavissa melkoista ylilyöntiä.
Nimittäin viikonlopun jälkeen jouduin taas kuljetuskoppaan ja ei muuta kuin pikavauhtia
eläinlääkärin pakeille. Siinä vastaanotolle pääsyä odotellessamme kakkosen
tajunnanvirta kulki jotakuinkin näin: Kissa (minä) on sairas. Sairas kissa
kärsii. Kaksi päivää sairastanut kissa kärsii vielä enemmän. Kissa ei ehkä
parane. Sairas, kärsivä kissa, joka ei parane = lopetettava. Tässä kohtaa
säikähdin ja siirsin katseeni ykköseen, joka notkui puolimakaavassa asennossa penkillä,
haukotteli ja totesi, että eihän se Sallo sitten ilman poikaansa pärjää, se on
varmaankin ammuttava, kunhan tästä kotiin päästään. Kakkosen huumorintaju ja sarkasminsietokyky
ei olleet ihan tapissa, koska ryppy otsalla syveni siihen malliin, että eskoahot
blokkasivat pahasti näkyvyyden. Koska sairas, kärsivä kissa, joka ei parane, on
lopetettava ja sairaan kärsivän kissan äiti ammuttava, voi kuulemma kakkosen
omakin mielenterveys olla vaarassa. Ja jos kakkosen mielenterveys on vaarassa,
ei työnteosta tule mitään, jonka vuoksi rahat loppuvat ja talo menee vasaran alle.
Vähintäänkin autotalli täytyy purkaa. Ykkönen pelasi nettipokeria
älypuhelimellaan, otti kahvia automaatista ja ehdotti laajennettua itsemurhaa. Ehkä
jos vielä talon polttaisi siihen loppuun, niin ei jäisi pahaa karmaa millekään
uusille asukkaille. Tässä vaiheessa kakkonen epäili, että ykkönen ei ehkä
suhtaudu asiaan riittävällä vakavuudella. Ykkönen itsekin epäili samaa. Jostain
ne sentään ovat samaa mieltä. Keskustelu katkesi eläinlääkärin huudahdukseen: ”Ja
onkos Kehveli täällä?” En oikein itsekään ymmärrä, mutta olin kovin ilahtunut
päästessäni lääkärin huoneeseen.
Harvoin sitä on niin iloinen ollut eläinlääkärin kutsusta
Korvatippa oli sitten loppujen lopuksi ainoa troppi, jota lekuri määräsi,
mutta sitä pitikin sitten tunkea otsalle ja korviin kahdesti päivässä kahden
viikon ajan. No arvatkaa vaan, oliko kakkosella vatsahaava jo ennen kuin auto
oli saatu eläinlääkäriaseman parkkiruudusta peruutettua. Epäili, etten oikein antaisi
tippoja tiputella, ainakaan oikeisiin kohtiin ja vaikka antaisinkin, tuskin ne
auttaisivat, ja vaikka yleensä auttaisivatkin, niin varmasti eivät tässä
tapauksessa. Ykkönen ehdotteli jotain niinkin typerää, kuin että katsotaan
lääkekuuri loppuun ja tullaan sitten uudestaan, jos ei auta. Idiootti! Sano nyt
tuollaista kakkoselle siinä vaiheessa, kun se on myymässä taloa kuitatakseen
eläinlääkärimaksut.
Äitikin oli tooosi huolissaan
Pariskunta siis tiputteli ohjeiden mukaisesti tippoja otsalleni, korviini,
kodinhoitohuoneen lattialle, puhtaiden pyykkien päälle ja kakkosen paidalle,
niin kuin käsky oli käynyt. Ykkönen vielä hinkkasi tipat korviini sellaisella
voimalla, että muutaman käsittelyn jälkeen näytin luppakorvaiselta
angorakanilta, jolla on rasvattu irokeesi. Kaikesta tästä huolimatta
kokonaisvaltainen tulehdusreaktio valtasi kroppani korvalehdistä hännänpäähän.
Silmä muurautui umpeen, otsanahka veresti, korvat kihisivät ja jonkin sortin sulkasato
tuntui vievän viimeisetkin karvat. Terveydentilaani ei varsinaisesti auttanut
veljenikään, joka käytti heikkoa fyysistä kuntoani sekä hetkellistä sokeuttani
hyväkseen ja yritti purra terveenkin korvan irti.
Häirikkö teroittaa kynsiään
Onneksi jossain saa olla rauhassa
Hämärä muistikuva on vielä
siitä, kuinka kakkonen soitti eläinlääkärille uudemman kerran ja ykkönenkin
näytti tapojensa vastaisesti jossain määrin vakavalta. Joskaan ei niin
vakavalta, etteikö olisi lähtenyt kavereidensa kanssa perjantain keilailtaan. Siihen
oikeastaan sitten selkeät muistikuvat loppuvatkin. Äiti kertoi myöhemmin, että
kakkonen oli perjantai-illan seuraillut minua hyvin, hyvin huolestuneena. Mikä
tarkoittaa kakkosen kohdalla suurin piirtein samaa kuin normaaleilla ihmisillä tietoisuus
lähenevästä ydinsaastepilvestä. Mutta meni ilta ja meni yö ja tuli toinen päivä
ja vahdinvaihto. Kakkonen häipyi sukuloimaan pääkaupunkiin, ja ykkönen jäi
kotiin pitämään vahtia. Hämärästi muistan ykkösen käyneen laittamassa
silmätippoja, kun lepäsin väsyneenä kakkosen jääkiekkokassin päällä. Vaikka
kuinka olisin kipeä, niin kakkosen mielestä en ilmeisesti koskaan niin kipeä,
että voisi lätkäkassin jättää edes vähän rakoselleen. Ehkä siellä kuivuneen
hien ja muovisuojusten keskellä olisi paraneminen ollut nopeampaa. Mutta ei,
lätkäkassin päällä oli maallinen taivallukseni lähenevä loppuaan, siltä se
tuntui ja siltä se näytti. Näytti jopa niin vahvasti, että ykkösen ehdotuksesta
sain luvan nukkua makuuhuoneessa ihmispariskunnan kanssa vielä viimeiset yöt.
Äidin mukaan minut napattiin makuuhuoneeseen nukkumaan ja sekä ykkösellä että
kakkosella oli selkeästi silmissä ylimääräistä kosteutta. Muistikuvaa ei ole,
mutta varmaan automaattisesti olen ottanut paikkani siitä, missä se on ollut
viimeiset kahdeksan vuotta, ykkösen masun päältä. En ollut itsekään varma, heräisinkö siitä
enää, mutta jos jossain paikassa täytyy se viimeinen henkäisy vetää, ykkösen
masu on ihan passeli paikka siihen. Sanomattakin on selvää, ettei ykkönen
nukkunut yhtään koko yönä, ja kakkonen nyt ei ole nukkunut sen jälkeen, kun
asuntolainan viitekorkoa nostettiin 0,2 prosenttiyksikköä.
Tassukin sympatiseeraa
No näin ne sanoivat, mutta minä tiedän paremmin. Nimittäin kun
sunnuntaiaamuna havahduin samasta asennosta ykkösen masun päältä, niin kyllä
vain molemmat tuhisivat syvässä unessa. Näin sen ihan selkeästi, koska silmän
turvotus oli kadonnut ja maailma seljennyt. Tietenkin ajattelin kertoa
ilouutisen näille ihmisystävilleni heti oitis, vaikka he todennäköisesti olivat
nukahtaneet vasta vartti sitten, joten reippaasti pomppasin ykkösen naaman päälle
ja tiputin kirjan yöpöydältä lattialle. Harvoin sitä kuulkaa tuollaisesta
tempusta saa osakseen riemunkiljahduksia ja ylenpalttista
rapsutuslässytyshalihommaa! Mutta nyt sai. Täytyy myöntää, että kyllähän tämä
kissa aika pahassa kunnossa oli, ja velipoikaa myöden kaikki tässä taloudessa
olivat huolissaan. Eli siinä mielessä riemunkiljahdukset olivat ihan
paikallaan.
Jos ei ykkösen masun päällä niin sitten kakkosen koipien päällä
Eli näin täällä, otsa alkaa parantua, samoin korvat ja silmäkin. Että tässä
valtakunnassa kaikki hyvin, vaikka välillä stressi painaakin päälle. Monta
hyvääkin asiaa tuosta sairastamisesta jäi. Meikäpojan ruokailua vahditaan
entistä tarkemmin, ja nyt on syöty niin paljon possunsydäntä, katkarapuja ja kalanpaloja,
että turkkikin hohtaa kiiltävämpänä kuin koskaan. Nukkumapaikkakin jäi, eli
saan edelleen erikoiskohteluna nukkua makuuhuoneesssa, kun muut jäävät suljetun
oven toiselle puolen. Ykkösen massun päällä on ehkä maailman paras
nukkumapaikka. Vaikka aamulla ykkönen jotain mutiseekin makuuhaavoistaan ja
tunnottomista raajoistaan, mutta taakkaamme kaikilla.