Kissanpentu sairastaa

Niinhän se sitten on aikaa kulunut viime kirjoituskerrasta. Mikä lienee syynä? Ehkä täällä vaan on ollut perin rauhallista tai jotenkin sellaista tasaisen sopuisaa, vähän niin kuin normaalin kotoisaa tai leppoisan mukavaa – tai sitten ei. Toinen vaihtoehto on se, että tässä ollaan oltu niin laiskoja, stressaantuneita ja kiireisiä, ettei ole tullut kirjoiteltua. Mahdollinen vaihtoehto sekin.

Leppoisuus täältä ainakin on taasen hetkeksi hävinnyt, niin ihmisten kuin kissojenkin keskuudesta. Täällä on heiluttu puukon kanssakin jo kertaalleen, ja nyt ressataan jotain puhelinsoittoa. Kuulemma se puukonheiluttaja haluaisi heilua puukkonsa kanssa toisenkin kerran, mutta on kohteliaasti luvannut soittaa ensin. Sekös tuota kakkosta kiusaa ja huolettaa, vaikka ykkönen on se, jota puukolla on taltutettu. Ja taltutus tehtiin oikein nukutusaineiden kera ja leikkuupöydällä. Pää kenossa se lähti puukotettavaksi ja pää kenossa se sieltä takaisin tuli. Ehkä sitä siksi meinataan puukottaa toisenkin kerran. Kakkonen on vetänyt tuosta kenotuksesta sellaisen johtopäätöksen, että omakotitalon hoito ei ykköseltä enää onnistu, joten se kyttää meille kaksiota kylän pahimmalta slummialueelta. Jotenkin se on niin äärimmäisyyksien ihminen tuo kakkonen.

Puukon heilutuksen lisäksi täällä ovat heiluneet myös eläinlääkärin pihdit. Ja ne ovat heiluneet meikäläisen suussa! Jostain syystä tuo vuosittainen rokotuskäynti on tämän kissan kohdalla muuttunut vuosittaiseksi rokotus- ja hampaanpoistokäynniksi. On nimittäin nyt kahtena vuonna putkeen viety meikäläisen suusta purukalustoa! Millähän ne kuvittelevat, että syön ruokani 15-vuotiaana, jos joka vuosi lähtee yksi palikka suusta, kysyn vaan!

Toivottavasti ne ei tätäkin hammasta vie!

Sitä asiaa tuli ressattua oikein ajan kanssa, ja siinä asiaa ajatellessani raavin otsaani, niin kuin nyt kissa tekee, kun on kova silakka purtavana. Ei ollut hyvä juttu se, ei laisinkaan. Nimittäin lähti karva otsasta ja vähän nahkaakin ja rupesi kutiamaan niin penteleesti. Eihän siinä auttanut kuin raapia lisää, mutta kiukuspäissäni ja pienen koordinaatiohäiriön kera takakäpälä osui aina välillä korvankin puolelle ja sama peli siellä, iho rikki, karvat kateissa ja järjetön kutina! Ihmettelivät kovasti nuo ihmistyypit meikäläisen menoa, kakkonen otsaryppy rutussa ja ykkönen pää kenossa. Mitä siinä tuijottavat, pakkohan päätä on raapia ja korvia täristellä, jos tuntuu kuin olisi muurahaispesä parkkeerannut korvien väliin. No juu, arvaahan sen, mitä siitä seurasi: kakkonen oli soittamassa lauantai-iltana kymmenen aikaan nain-van-vaniin ja ykkönen vaappui perässä ja yritti repiä puhelinta pois.  

Toiset meistä stressaa ja toiset sitten taas ei

Todennäköisesti tämä allerginen stressireaktioni olisi kadonnut kuin makrilliparvi Atlanttiin, jos nuo kaksi kykenisivät ottamaan asioita hiukan rauhallisemmin. Tai no, jos ykkönen ottaa jotain vielä rauhallisemmin, se vaipuu koomaan, mutta kakkonen. Kieltämättä olin hiukan huonossa hapessa sunnuntain, kun yritin tehdä vangoghit ja ravistella kutiavan korvani irti, mutta väitän, että siltikin kakkoselta oli havaittavissa melkoista ylilyöntiä. Nimittäin viikonlopun jälkeen jouduin taas kuljetuskoppaan ja ei muuta kuin pikavauhtia eläinlääkärin pakeille. Siinä vastaanotolle pääsyä odotellessamme kakkosen tajunnanvirta kulki jotakuinkin näin: Kissa (minä) on sairas. Sairas kissa kärsii. Kaksi päivää sairastanut kissa kärsii vielä enemmän. Kissa ei ehkä parane. Sairas, kärsivä kissa, joka ei parane = lopetettava. Tässä kohtaa säikähdin ja siirsin katseeni ykköseen, joka notkui puolimakaavassa asennossa penkillä, haukotteli ja totesi, että eihän se Sallo sitten ilman poikaansa pärjää, se on varmaankin ammuttava, kunhan tästä kotiin päästään. Kakkosen huumorintaju ja sarkasminsietokyky ei olleet ihan tapissa, koska ryppy otsalla syveni siihen malliin, että eskoahot blokkasivat pahasti näkyvyyden. Koska sairas, kärsivä kissa, joka ei parane, on lopetettava ja sairaan kärsivän kissan äiti ammuttava, voi kuulemma kakkosen omakin mielenterveys olla vaarassa. Ja jos kakkosen mielenterveys on vaarassa, ei työnteosta tule mitään, jonka vuoksi rahat loppuvat ja talo menee vasaran alle. Vähintäänkin autotalli täytyy purkaa. Ykkönen pelasi nettipokeria älypuhelimellaan, otti kahvia automaatista ja ehdotti laajennettua itsemurhaa. Ehkä jos vielä talon polttaisi siihen loppuun, niin ei jäisi pahaa karmaa millekään uusille asukkaille. Tässä vaiheessa kakkonen epäili, että ykkönen ei ehkä suhtaudu asiaan riittävällä vakavuudella. Ykkönen itsekin epäili samaa. Jostain ne sentään ovat samaa mieltä. Keskustelu katkesi eläinlääkärin huudahdukseen: ”Ja onkos Kehveli täällä?” En oikein itsekään ymmärrä, mutta olin kovin ilahtunut päästessäni lääkärin huoneeseen.

Harvoin sitä on niin iloinen ollut eläinlääkärin kutsusta

Korvatippa oli sitten loppujen lopuksi ainoa troppi, jota lekuri määräsi, mutta sitä pitikin sitten tunkea otsalle ja korviin kahdesti päivässä kahden viikon ajan. No arvatkaa vaan, oliko kakkosella vatsahaava jo ennen kuin auto oli saatu eläinlääkäriaseman parkkiruudusta peruutettua. Epäili, etten oikein antaisi tippoja tiputella, ainakaan oikeisiin kohtiin ja vaikka antaisinkin, tuskin ne auttaisivat, ja vaikka yleensä auttaisivatkin, niin varmasti eivät tässä tapauksessa. Ykkönen ehdotteli jotain niinkin typerää, kuin että katsotaan lääkekuuri loppuun ja tullaan sitten uudestaan, jos ei auta. Idiootti! Sano nyt tuollaista kakkoselle siinä vaiheessa, kun se on myymässä taloa kuitatakseen eläinlääkärimaksut.

Äitikin oli tooosi huolissaan

Pariskunta siis tiputteli ohjeiden mukaisesti tippoja otsalleni, korviini, kodinhoitohuoneen lattialle, puhtaiden pyykkien päälle ja kakkosen paidalle, niin kuin käsky oli käynyt. Ykkönen vielä hinkkasi tipat korviini sellaisella voimalla, että muutaman käsittelyn jälkeen näytin luppakorvaiselta angorakanilta, jolla on rasvattu irokeesi. Kaikesta tästä huolimatta kokonaisvaltainen tulehdusreaktio valtasi kroppani korvalehdistä hännänpäähän. Silmä muurautui umpeen, otsanahka veresti, korvat kihisivät ja jonkin sortin sulkasato tuntui vievän viimeisetkin karvat. Terveydentilaani ei varsinaisesti auttanut veljenikään, joka käytti heikkoa fyysistä kuntoani sekä hetkellistä sokeuttani hyväkseen ja yritti purra terveenkin korvan irti. 

Häirikkö teroittaa kynsiään

Onneksi jossain saa olla rauhassa

Hämärä muistikuva on vielä siitä, kuinka kakkonen soitti eläinlääkärille uudemman kerran ja ykkönenkin näytti tapojensa vastaisesti jossain määrin vakavalta. Joskaan ei niin vakavalta, etteikö olisi lähtenyt kavereidensa kanssa perjantain keilailtaan. Siihen oikeastaan sitten selkeät muistikuvat loppuvatkin. Äiti kertoi myöhemmin, että kakkonen oli perjantai-illan seuraillut minua hyvin, hyvin huolestuneena. Mikä tarkoittaa kakkosen kohdalla suurin piirtein samaa kuin normaaleilla ihmisillä tietoisuus lähenevästä ydinsaastepilvestä. Mutta meni ilta ja meni yö ja tuli toinen päivä ja vahdinvaihto. Kakkonen häipyi sukuloimaan pääkaupunkiin, ja ykkönen jäi kotiin pitämään vahtia. Hämärästi muistan ykkösen käyneen laittamassa silmätippoja, kun lepäsin väsyneenä kakkosen jääkiekkokassin päällä. Vaikka kuinka olisin kipeä, niin kakkosen mielestä en ilmeisesti koskaan niin kipeä, että voisi lätkäkassin jättää edes vähän rakoselleen. Ehkä siellä kuivuneen hien ja muovisuojusten keskellä olisi paraneminen ollut nopeampaa. Mutta ei, lätkäkassin päällä oli maallinen taivallukseni lähenevä loppuaan, siltä se tuntui ja siltä se näytti. Näytti jopa niin vahvasti, että ykkösen ehdotuksesta sain luvan nukkua makuuhuoneessa ihmispariskunnan kanssa vielä viimeiset yöt. Äidin mukaan minut napattiin makuuhuoneeseen nukkumaan ja sekä ykkösellä että kakkosella oli selkeästi silmissä ylimääräistä kosteutta. Muistikuvaa ei ole, mutta varmaan automaattisesti olen ottanut paikkani siitä, missä se on ollut viimeiset kahdeksan vuotta, ykkösen masun päältä.  En ollut itsekään varma, heräisinkö siitä enää, mutta jos jossain paikassa täytyy se viimeinen henkäisy vetää, ykkösen masu on ihan passeli paikka siihen. Sanomattakin on selvää, ettei ykkönen nukkunut yhtään koko yönä, ja kakkonen nyt ei ole nukkunut sen jälkeen, kun asuntolainan viitekorkoa nostettiin 0,2 prosenttiyksikköä.

Tassukin sympatiseeraa

No näin ne sanoivat, mutta minä tiedän paremmin. Nimittäin kun sunnuntaiaamuna havahduin samasta asennosta ykkösen masun päältä, niin kyllä vain molemmat tuhisivat syvässä unessa. Näin sen ihan selkeästi, koska silmän turvotus oli kadonnut ja maailma seljennyt. Tietenkin ajattelin kertoa ilouutisen näille ihmisystävilleni heti oitis, vaikka he todennäköisesti olivat nukahtaneet vasta vartti sitten, joten reippaasti pomppasin ykkösen naaman päälle ja tiputin kirjan yöpöydältä lattialle. Harvoin sitä kuulkaa tuollaisesta tempusta saa osakseen riemunkiljahduksia ja ylenpalttista rapsutuslässytyshalihommaa! Mutta nyt sai. Täytyy myöntää, että kyllähän tämä kissa aika pahassa kunnossa oli, ja velipoikaa myöden kaikki tässä taloudessa olivat huolissaan. Eli siinä mielessä riemunkiljahdukset olivat ihan paikallaan.

Jos ei ykkösen masun päällä niin sitten kakkosen koipien päällä

 Eli näin täällä, otsa alkaa parantua, samoin korvat ja silmäkin. Että tässä valtakunnassa kaikki hyvin, vaikka välillä stressi painaakin päälle. Monta hyvääkin asiaa tuosta sairastamisesta jäi. Meikäpojan ruokailua vahditaan entistä tarkemmin, ja nyt on syöty niin paljon possunsydäntä, katkarapuja ja kalanpaloja, että turkkikin hohtaa kiiltävämpänä kuin koskaan. Nukkumapaikkakin jäi, eli saan edelleen erikoiskohteluna nukkua makuuhuoneesssa, kun muut jäävät suljetun oven toiselle puolen. Ykkösen massun päällä on ehkä maailman paras nukkumapaikka. Vaikka aamulla ykkönen jotain mutiseekin makuuhaavoistaan ja tunnottomista raajoistaan, mutta taakkaamme kaikilla.