Tänne isoon kylään muutettuamme on eteen
tullut paljon uusia asioita. Ihmisiähän täällä on paljon enemmän ‒ ja kissoja
paljon vähemmän. Ainakin ulkona vapaana, mikä on hyvä asia. Ei ole kissan hyvä
juoksennella autojen, ratikoiden elikkäs sporien ja vähemmän kivojen ihmisten
seassa. Ihmiset täällä ovat jonkin verran erilaisia kuin siellä maalla, missä
me ennen asuttiin. Täällä on monenlaisia ihmisiä, monenlaisia tapoja, monia
erilaisia kieliä (vaikka eipä noiden ihmisten puheista tolkkua saa, puhuivat ne
sitten mitä kieltä tahansa) erilaisia ruokia tarjoavia ravintoloita ‒ ja onpa
täällä kuulemma oikein kissakahvilakin. Se onkin niin suosittu, että sinne
pitää oikein varata aika. Ymmärrän kyllä hyvin sen, tosin en ole vielä päässyt
tietokoneelle ja nettiajanvaraukseen. Voisin hyvin ottaa tunnin tai parin ajan,
nassutella berliininmunkin, juoda rauhassa cafѐ latten ja puhua päivänpolttavista
kysymyksistä muiden kissojen kanssa. Niistä päivänpolttavista asioista tulikin
mieleeni, että rasismi on päivän puheenaihe. Ainakin siltä tuntuu, kun
kuuntelee noita kahta. En oikein ole ihan varma, mitä se rasismi on, mutta
jotenkin se liittyy ihonväriin, lusmuiluun, erilaiseen kulttuuriin,
eriarvoisuuteen ja johonkin, mistä puhutaan puhtaasti arjalaisena rotuna.
Meidän kohdalla taitaa olla aika helppo sanoa,
että Tassu on se puhdasrotuinen arjalainen, tosin kyllä… ei ole suomalainen ei.
Tassun naukunakin on jostain Norjan vuonoilta peräisin. Kun se yöllä kello
kaksi ilmoittaa, että on nälkä, niin volyymi on sellainen, että naapurin
poikakin juoksee puoliunessa hätäpäissään jääkaapille syömään raakaa seitä. Eikä Tassua pahemmin syrjitä, lähespä on asia
päinvastoin. Tassu pompottaa kakkosta miten lystää ja saa ykkösen pelkällä
katseella sellaiseen mielentilaan, että ykkönenkin tiputtaisi kaikki karvansa, jos
sillä sellaisia olisi.
Out of my way Number one!
Kuninkaallinen nenä
Paavo on lusmu, nou daupt. Nauttii ilmaisesta
ruuasta ja valtaa parhaat nukkumapaikat, mm. ykkösen mahan, joka sentään
aikoinaan oli minun paikkani. Paavoa käytetään harva se viikko lääkärissä, ja
nämä kaksi maksavat kaiken, Paavo vaan haukottelee ja hymyilee, kun
eläinlääkäri ehdottelee uusia, hyviä (ja kalliita) ruokia syötäväksi. Ei käy
töissä, ei siivoa jälkiään ja on muiden elättinä. Paavon eduksi voidaan
kuitenkin laskea, että Papu on ehdottoman suomalainen. Kunnon maatiaisrotua, perinteinen
navettakissa, vaikkakaan ei ainuttakaan hiirtä ole eläissään pyydystänyt. Yhden
on nähnyt ja pelästynyt niin paljon, että piti häntää koipiensa välissä kolme
päivää.
Paavo Pumpulipallero
Ettei vaan tule kesähelteillä kylmä.
Äiteellä
on erilainen karvanväri, tumma ja vähän läikikäs, joten äiti kai sitten
edustaisi sitä vierasta rotua, joka jonkun hörhön mukaan on vähän niin kuin
ali-ihminen, elikkäs alikissa, so called downcat. Jaa meirän äiti vai? Meidän äiti on pomo! Jos
Taffeli on prinsessa, niin meidän äiti on suurvisiiri, sheikki ali hassan, kalifi
kalifin paikalla, pohjolan obama ja sanelee kaiken, mitä meidän lauma tekee.
Meidän äiti syö teidänkin äitien ruuat ja vähät välittää mistään, mitä
rasismiksi kutsutaan. Erilaisen karvanvärinsä vuoksi on silti turha tehdä
mitään olettamuksia vieraasta rodusta, nimittäin äiti on suomalainen maatiaiskissa,
joskin suonissa virtaa englantilaista aatelisverta, mutta silti.
Housuissas on alempi rotu.
Kalifi kalifin paikalla.
Minä olen vaalea, urheilullinen ja hoikka maatiaiskissa
eli kaiken järjen mukaan minä edustan puhdasta suomalaista arjalaiskissarotua.
Paitsi oikeasti minä taidan olla se monikulttuurisuuden edustaja, ainakin noin
niin kuin ruuan puolesta. En syö mitään. Pidän ramadapaaston tai miksikä sitä
meikäläisen kohdalla sanoisi, latsipaaston, gurmeeperleepaaston, seipaaston
tahi possunsydänpaaston. Syön sitten, kun tulee sopivan erikoista ruokaa kuonon
eteen tai kun tulee sopivan tavallista ruokaa kuonon eteen. Ei oikein voi
koskaan tietää. Parhaiten syön silloin, kun saan jommankumman noista
kaksijalkaisista ensin rapsuttamaan massuani minimissään vartin verran.
Rapsuja vailla.
Ihmiset on niin kummallisia.
Mitä siis meidän kissayhteisöstä opimme noin
niin kuin rodullisen ja monikulttuurisen näkökulman puolesta? Meillä on
norjalaista, englantilaista, suomalaista, lusmua, lääkäripalveluiden
hyväksikäyttäjää, isoa pomoa, vielä isompaa pomoa, on punaista, vaaleaa ja
tummaa, on erilaista ruokakulttuuria, erilaista unikulttuuria, erilaista
rapsukulttuuria ja erilaista sekopäisyyshulluuuskämpänläpiravauskulttuuria.
Hailakka ja hailakampi
Ei juma! Kuuluuko nääkin meidän jengiin?
Niin että meitä siis on erilaisia ja kaikki me toisiamme rakastamme. Paitsi Paavon
kanssa meillä on välillä hiukan sen asian kanssa ongelmia. Samoin kuin ykkösellä ja
Taffelilla, niillä on sellainen viha-rakkaussuhde. Ainoastaan se rakkaus sieltä
puuttuu. Mutta toimeen tullaan kaikki, ja kaikille on täällä tilaa. Niin että lopettakaa sellainen vouhkaaminen,
hyvin meitä tänne mahtuu.
Värisuora sulassa sovussa.
